Vuonna
2001 sählyottelun järjestysvuoro oli Senjoreilla ja pelipaikkana oli
”kansan kynttilä” Janne Rissasen työmaa eli Rautalammin koulu. Elettiin
joulukuun alkua ja maa oli kauniin valkoinen. Kenttä oli isompi kuin
edellisellä kerralla ja näin ainakin allekirjoittaneella, jolla on
tunnetusti oluen ja makkaran vuoraama kroppa, oli tiedossa hikinen
iltapäivä.Senjoreiden vahvuudesta puuttui
”lentäjä-ässä” Janne Takkinen. Junioreista puuttui edelleen Karppisen
Ville ja Artti ”venepakolainen” Reinikainen oli tienaamassa venerahoja
eikä näin ollut junioreiden vahvuudessa. Junnut hankkivat jälleen
”vahvistuksen” eli Ihanuksen Jakke liittyi ruotuun ja ikitaistelija
Seppo Rajpar oli myös mukana. Näillä eväillä piti saada voittoputki auki,
mutta toisin kävi….
Ottelu oli jo tiukempi kuin edellisellä kerralla, mutta edelleen
Senjorien kokemus ja mahtava joukkuehenki(lue = viinaa riittää kaikille)
oli liikaa junioreille. Myös isolla kentällä oli oma merkityksensä,
toisin sanoen junnuissa oli enemmän ”plösöjä”. Erät menivät Senjoreille
muistaakseni 5 – 3.
Kovan ja rehdin taistelun tauottua siirryimme Kuopioon
hotelli Cumuluksen saunatiloihin palkintojenjakotilaisuuteen. Senjorien
parhaana pelaajana palkittiin jälleen Timo ”Inke” Inkeroinen ja
junnuista palkinnon sai ansaitusti Seppo Rajpar. Ohjelmassa oli vapaata
seurustelua ja saattoi uskaliaimmat ottaa jopa oluen tai pari. Senjorit
veivät ”pojan” saunaan ja sieltä ammeeseen ja junnut kiristelivät
hampaitaan, vielä on vuosia jäljellä…..